Vierailijoita

Translate

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Bostonkakku

Omenainen bostonkakku.


Tähän on käytetty perus pullataikina, tein ohjeen puolikkaana - ohje löytyy täältä.

Täytteeseen olen käyttänyt 
100g voita
0,5dl sokeria
2tl kanelia
100g omenahilloa

Pehmeä voi, sokeri ja kaneli on sekoitettu keskenään ja levitetty kaulitun pullataikina levyn päälle.
Omenahillo on levitetty päälle ja levy rullattu tiiviiksi pitkoksi.

Rullasta leikataan samankokoisia n. 6cm paksuisia paloja jotka asetetaan 24cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan tasaisin välein.

Anna kohota liinan alla 30 minuuttia.
Voitele kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria.

Koko komeus paistetaan 175°c n. 30-45 min.
Kunnes se on saanut kauniin värin ja on kypsä.

Koristeluun valkoista pomadaa.






TWIX-patukat tai palat

Uusi Maku-lehti ilmestyi tuossa viikolla ja oli pullollaan aivan ihania ohjeita!
Ensimmäisenä kokeiluun pääsi Twixit -iskälle vietäväksi.

Nää oli ihan maailman parhaita!!
Paljon parempia ku kaupan Twixit.

Ohje on suoraan lehdestä.


Muropohja
200g voita
1 1/4dl sokeria
n.4dl vehnäjauhoja
1 appelsiinin kuori raasteena
1tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
1 kananmuna

Toffeekerros
150g voita
2dl ruokokidesokeria
1dl glukoosisiirappia
1prk kondensoituamaitoa
0,5tl sormisuolaa (meri)

Päälle
300g maitosuklaata

Tee näin:
Nypi kulhossa voi ja sokeri, muruseokseksi.
Sekoita kuivataineet ja appelsiininkuori sekaisin.
Lisää ne voi-sokeriseokseen munan kanssa ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
Peitä kulho kelmulla ja laita jääkaappiin 1-2 tunniksi.

Laita leivinpaperi 20x30 uunivuokaan ja levita taikina tasaisesti vuoan pohjalle.

Ja paista 200°c n. 10 minuuttia.

Valmista toffee.
Sulata voi -lisää sekaan sokeri ja sekoittele kunnes sokeri sulaa sekaan.
Lisää glukoosisiirappi, kondensoitumaito ja suola sekaan.
Keitä seosta kunnes se sakenee, n.10-15 minuuttia.

Kaada seos muropohjan päälle ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi.

Sulata suklaa ja levitä se "jämähtäneen" toffeen päälle,
pinta saa jäädä epätasaiseksi.
Laita jääkaappiin pariksi tunniksi tai annan olla seuraavaan päivään.


Nosta levy leikkuulaudalle ja leikkaa terävällä veitsellä patukoiksi tai neliöiksi.
Saat siistejä paloja kun kastelet veitsen kuumassa vedessä välillä.

Nauti herkkuista <3


Brownie mix-purkissa

Meillä on tänä vuonna lähtenyt sukulaisille joulukukkina erilaisia Lahjapurkkeja,
kaikkiin löytyy ohjeet blogistani "Lahjapurkit-osiosta".


PURKKIIN
0,5tl suolaa
2.5dl vhj
0.5tl leivinjauhetta
0.5dl tummaa  kaakaojauhetta
0.25dl kaakaojauhetta
1.5dl ruokokidesokeri
1.5dl sokeria
1tl vaniljasokeria
(1tl vaniljajauhetta)
50g tummaasuklaata
50g valkosuklaata
50g maitosuklaata
100g karkeaksi rouhittuja pähkinöitä 

OHJE purkin mukaan
Tarvitset:
1prk Brownie seosta
3 munaa
150g voita
2-4rkl todella vahvaa kahvia

Kuumenna uuni 175°c.

Kaada kuivat aineet purkkiin ja lisää sekaan rasva, munat ja kahvi.

Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada se leivinpaperilla vuorattuun n.20x30cm vuokaan.

Paista noin 25-30 min.
Tarvittaessa kauemmin, kokeile tikulla.
Brownie saa jäädä hieman tahmeaksi sisältä.

****************

Tässä valmis itse testaamani, ja se oli miehen mukaan hyvää :)



Muffini ja keksi-ohjeet on omia, mutta brownieihin ohje löytyi CaiSan koti-blogista.

Jogurttipannacotta

Meillä jouluna syötiin kahta jälkkäriä - molemmat mini koossa.
Tästä jäi kuva ottamatta, mutta lisään sen kun seuraavan kerran teen :)

Tämä oli taivaallisen raikas- ja todella kevyen oloinen.

4 Annosta

2,5dl maitoa
2,5dl jogurttia
0,5dl sokeria
1 vaniljatanko
3 liivatetta

Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen.
Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet.
Laita kerma ja sokerit vaniljatangon kanssa kattilaan ja kuumenna kiehumispisteeseen.
Valuta liivatteet siivilän läpi ja liuota kerman sekaan.
Kun liivate on liuennut jaa seos annosmaljoihin ja hyydytä kylmässä.

Tarjoile esimerkiksi vadelmien kanssa.

Creme brulee

4 annosta taivaallista jälkiruoka herkkua.












4dl Kermaa
1dl Maitoa
6 Keltuaisia
1dl Sokeria
1 vaniljatanko tai 0,5tl vaniljajauhetta

Kuori
Sokeria
(ruokokide, normaali tai tomu)

Laita kattilaan kaikki muut paisti keltuaiset.
Kuumenna seos kiehumispisteeseen.
Laita keltuaiset kulhoon ja kaada kuumennettu seos keltuaisten päälle koko ajan hyvin sekoittaen.
Kun seos on tasainen - kaada se neljään creme brulee vuokaan.

Laita vuoat uunivuokaan jonka pohjalle kaadat kiehuvaa vettä niin että se yltää puoleenväliin vuokia.
Laita uunivuoka varovasti uuniin 150°c ja paista n.50-60minuuttia.

Kunnes vanukkaat ovat hyytyneet.

Seos ei saa alkaa kiehumaan uunissa ja se ei saisi ruskistua, lämpötilaa voit säätää pienemmälle jos tarvitsee.

Otse tein pieniä annoksia joita tällä ohjeella tuli 16kpl, niihin piti lämpötilaa laskea hieman.

Jäähdytä valmiit vanukkaat jääkaapissa vähintään 4 tuntia.

Laita jäähtyneen vanukkaan päälle sokeria ja polta pinta toholla.
Kuoresta kuuluu tulla kova joka kopisee lusikalla koitettaessa ja rapsahtaa kun lusikka menee siitä läpi :)


Saaristolaisleipä

Tein Jouluksi taivaallisen ihanaa saaristolaisleipää jota vein myös tuliaisiksi kylään mennessä.
Leipä on super helppo tehdä -vaikka aikaa se vie tovin.
Siltikin SUOSITTELEN kaikille! :)




3-4 leipää
Taikina
1 litra 2,5% piimää
3dl tummaa siirappia tai leipä siirappia
9dl vehnäjauhoja (tai 5dl vhj ja 4dl graham)
3dl leseitä (ruis,kaura tai vehnä)
4dl ruisjauhoja
2rkl suolaa
2pss kuivahiivaa (50g tuorehiivaa vastaava - itse käytän Lidl:in kuivahiivaa)
3dl kaljamaltaita

"Voiteluun" siirappivettä
1dl vetää
1dl siirappia

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon huoneenlämpöinen piimä ja siirappi.
Sekoita taikinaksi.
(Itse lämmitin piimätölkkiä minuutin mikrossa sen oltua huoneenlämmössä n.tunnin.)
Jätä taikina kelmulla ja pyyhkeellä peitettynä lepäämään 1,5-2 tunniksi.

Jaa taikina leivinpaperilla vuorattuihin (tai voideltuihin) vuokiin ja anna kohota 40-60 minuuttia.

Paista leivät 175°c uunissa 1h jonka jälkeen sivele siirappivedellä- jatka paistamista 0,5h ja kokeile tikulla vielä että taikinaa ei jää esim. hammastikkuun.
Jos leivät ei ole valmiit jatka paistamista vähän aikaan.

Kun leivät on valmiit sivele ne vielä siirappivedellä.


Alunperin ohje on Peggyn pieni punainen keittiö - blogista.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Salt Water Taffy

Pullahiiren joulukalenterissa oli tänä vuonna luukussa nro3 tämän Salt water taffyn resepti.

Elikkä suomeksi Suolavesi toffeeta - joka on herkullinen ja todella tahmea karkki.


Oma kokeiluni ei ihan putkeen mennyt - omien mokailujen takia :)
Kokeiluja oli kaiken kaikkiaan kolme - kaikki samalla reseptillä.

Kokeilu nro1

Kokeilin tehdä puolikkaalla ohjeella massan ja ilmeisesti keitin liikaa,
jonka tuloksena koko systeemi mureni ihan tuhannen palasiksi käsiin.
Maku oli hyvä.

Kokeilu nro2

Unohdin laittaa ilmeisesti öljyä hanskoihin = lopputulos oli että samassa läjässä oli kumihanksat, karkkimassa ja yksi hanskasta irronnut sormi.
Muuten massa oli ilmeisesti hyvin onnistunut rakenteeltaan ja maku oli hyvä.

 Kokeilu nro3 -
kolmas kerta todensanoo, vai miten se meni.
No hyvin meni ainaki ja makuna tässä oli appelsiini.

Resepti suoraan Pullahiireltä
2,5dl sokeria
1rkl maizenaa
0,5tl suolaa
1dl vettä
1tl glyseriiniä
1rkl voita
1 1/3dl glukoosisiirappia
(makuainetta 1 ampulli ja väriä)

Mittaa kuivataineet kattilaan. Lisää loput aineet - ei väriä ja makua.
Kuumenna seos kiehuvaksi - kun seos kiehuu laita lämpömittari kattilaan ja kansi päälle.
Keitä kunnes seos on lämmöltään 120°c.

Kaada seos öljytyn leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä - kunnes pystyt käsittelemään taikinaa käsin.

Laita pöydälle isohko arkki leivinpaperi ja öljyä se!
Laita kumihanskat käteen ja öljyä hanskat.

Ota massa käsiin ja ala vetämään massaa eri suuntiin - tai venytä U:n muotooon ja siitä kiertäen kasaan ja taas uudelleen.

Jatka tätä 10-15 min - kunnes massa on satiinisen sileä.

Muotoile massasta tanko leivinpaperin päälle ja ala napsimaan massasta karkkeja öljytyillä saksilla.

Paloja ei kannata laittaa vieri viereen - palat leviää hieman ja takertuvat toisiinsa hyvin helposti.
Kun palat on valmiita niin ala käärimään paloja leivinpaperiin.


Omat vinkit!!
- öljyä hanskat - vaikka vääntelyn välillä myös
- kun alat muotoilemaan massaa pötköksi - laita pöydälle leivinpaperi jonka öljyät,
itselläni massa meinaan jämähti öljyttyyn pöytäänkin kiinni
- leikaa ETUKÄTEEN leivinpaperipalat valmiille karkkipaloille
- itse käytin makuaineena Lidlin aromeja jotka myydään levyssä jossa 5 makua pienissä ampulleissa,
1 ampulli -> 1 satsiin taikinaa


Suklaa-minttumuffinit purkissa





Tarvitset perusohjeeseen
12kpl

4dl vehnäjauhoja
1dl kaakaojauhetta
1tl soodaa
1tl suolaa
2dl sokeria
1tl vaniljasokeria
0.5pss marianne crushia ja mariannea, kourallinen polkka karkkeja

LISÄKSI
1 prk kermaviiliä (2dl)
2 kananmunaa
1dl öljyä

Sekoita kaikki haarukkavatkaimella sekaisin,
tiskiäkään ei siis tule juuri lainkaan.
Paista 175°c n.20min.

m&m Cookiesit purkissa




Purkkiin tarvitset:

3 dl fariinisokeria
0,75 dl sokeria
3tl vaniljasokeria
3tl maizenaa
5,25 dl vehnäjauhoja
1,5dl kaurahiutaleita
1,5 tl soodaa
0,5tl suolaa
4-4,5dl m&m namuja

*******
150g voita - sulatettuna
2 kananmunaa


Sekoita kuivat aineet kuhlossa keskenään.
Lisää sekaan voi ja  munat.

Pyörittele taikinasta palloja pellille n. 5cm välein.

Paista keksit 175-180°c n. 10-15 minuuttia.


keskiviikko 24. joulukuuta 2014

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Kana-nuudelipasteija




Tällä tuli 12kpl - aika isoja pasteijoita.
Pohja;
3/4 osa rahkavoitaikinaa - ohje blogissani - täällä.

Jos teet koko taikinasta niin saat varmaan n. 16-20kpl pasteijoita - koosta riippuen.
Tee silloin täytettä hieman enemmän.

Täyte;
200g kananpojan jauhelihaa
1 sipuli
1 porkkana
1 pieni  paprika
1 kanaliemikuutio
suolaa
pippuria
tilkka kermaa
1rkl vaaleaa soijakastiketta
1rkl makeaa soijakastiketta

Tarvitset myös
noin 2dl valmista lasinuudeli

Voiteluun ja pinnalle
1 kananmuna
unikonsiemeniä

Pilko pieneksi paprika, porkkana ja sipuli.

Paista jauheliha kypsäksi.
Lisää joukkoon pieneksi pilkotut kasvikset ja paista hetki.
Lisää joukkoon kanaliemikuutio, suola ja pippuri sekä soijat.
Maista seosta ja lisää tarvittaessa makuja - nuudeli on mauton niin seos saa olla mausteinen.
Lisää joukkoon nuudeli ja sekoita seos hyvin.

Kauli voitaikina levyksi jauhotetulla pöydällä ja ota pyöreällä muotilla paloja taikinasta - itse käytin pyöreää halkaisijaltaan n.10-12cm rasiaa tähän.
Kauli yksittäistä palaa vielä hieman leveämmäksi ja laita keskelle 1-1,5rkl täytettä ja käännä toiselta puolelta ympyrän reuna toista vasten ja paina tiiviisti kiinni. Pistä muutama reuna pinnalle.

Kun olet tehnyt näin kaikkien kohdalla - kerää ylijäämä taikina kasaan ja pyörittele palloksi ja kauli uudelleen ja toista edellinen.

Kun kaikki pasteijat on valmiit voitele ne ja ripottele päälle siemeniä.

Paista 200°c n.15minuuttia - kunnes ovat kauniin värisiä.

Rahkavoitaikina

Valion ohjeella tehty.

250g rahkaa
250g pehmeää voita
4dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Sekoita  rahka ja pehmeä  voi tasaiseksi.
Lisää jauhot johon on sekoitettu  leivinjauhe.
Sekoita  nopeasti  tasaiseksi ja kääri pötköksi kelmun sisää ja laita jääkaappiin vähintään 2 tunniksi.
Tällä ohjeella tuli  6  joulutorttua ja 12 pasteijaa - taikinan voi myös pakastaa.

Ruissämpylät

Ohjeella olen tänään tehnyt itse hatusta vetämällä - tässä noin ohje jonka muokkaan tarkaksi kun teen mahdollisimman pian uudelleen näitä - koska nämä osoittautui aivan taivaallisen hyviksi.
Todella pehmeitä ja rukiisen makuisia.


Edellisenä iltana;
2dl ruisjauhoja
2dl vehnäjauhoja
1pss kuivahiivaa
5dl vettä

Sekoita  aineet keskenään löysäksi  juureksi ja peitä  kulho kunnolla kelmulla.
Jätä huoneenlämpöön yön yli kuplimaan.

Aamulla;
2tl suolaa
1rkl leipä- tai tummaa siirappia
1rkl öljyä
1,5rkl leipämaltaita
1dl ruisleseitä
4dl ruisjauhoja
3dl sämpyläjauhoja
2-3dl vehnäjauhoja
Yht. n.12-14dl 
(Jauhojen määrät on noin  määriä-näppituntumalla lisäämällä saat hyvän  taikinan. Jauhojen määrä vaihtelee jauhoerän ja sään mukaan.)

Lisää taikinaan loput aineet - ei kaikkia jauhoja.
Alusta taikinaa vaivaamalla kunnolla ja lisäämällä jauhoja pikkuhiljaa kunnes taikina  on pehmeä, mutta kimmoisa eikä tartu käsiin.

Anna taikinan kohota noin tunti ja leivo sen jälkeen  sämpylöiksi. Kohota sämpylöitä n.45-60min.
Suihkuta vettä sämpylöiden päälle ja laita uuniin.
Paista 220°c n. 15min.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Pizzapohja

Tällä ohjeella  tulee kaksi ohutpohjaista peltipizzaa.

Durumjauhoissa ei sitkoa muodostu juuri lainkaan ja tämän takia sopii erinomaisesti  pizzapohjaan.

3dl 43°c vettä
1pss kuivahiivaa (25g tuore)
0,5 rkl suolaa
1rkl öljyä
1tl siirappia tai sokeria
n. 6-7dl durumjauho tai vehnäjauhoja 

Laita pelti uuniin ja uuni kuumenemaan 250°c.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekaan öljy ja vesi.
Vauvaa taikinaa yleiskoneella.
Taikinan kuuluu olla kiinteä, pehmeä  käsiin tarttumaton pallo joka irtoaa kulhon seinistä.

Anna taikinan kohota 15-20 minuuttia.

Jaa taikina kahtia ja kauli leivinpaperin päällä ohueksi levyksi. Käännä ulkoreunat hieman sisäänpäin rullaten.
!vinkki! Voit laittaa reunan sisään juustoa.
(Leivinpaperi  kannattaa mitottaa pellille sopivaksi.)

Täytä  pizza haluamillasi täytteillä.

Ota kuuma pelti varoen uunista ja vedä leivinpaperilla oleva pizza varoen paperin kulmista pellille ja laita pelti  uuniin.

Paista n.15-20min.

VINKKI
Rapsakan pohjan saat kun laitat pellin/pellit uuniin samaan aikaan kun laitat uunin päälle.
Tai jos sinulla on pizzakivi laita se kylmään uuniin samalla tapaan kun pellit lämpenemään.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Piparipulla

Taivaallisen hyviä pipari pullia - ei niitä ihan perinteisiä joissa tavallinen pulla ja pipari päällä.
Näihinkin oli tarkoitus tulla piapri vielä päälle - taikina vain loppui kesken :)

Laitan kuvan kun olen tehnyt uudelleen ja kerron paljon meni piparitaikinaa.


Näihin olen tehnyt normaalin 0,5 litran pullataikinan johon olen lisännyt piparimaustetta taikinaan.
Pullataikinaan ohje tässä.

Täytteeseen tuli
n. 130g pehmeää voita
1,5dl sokeria
2tl piparimausetta
1tl kanelia

Sekoita keskenään kaikki.

Sekä 0,5-1kg piparitaikinaa - riippuen haluatko koko taikinalle piparitaikinaa.

Tee pullataikina ohjeen mukaan.
Kaulitse se levyksi ja levitöä siihen voi-sokeri-mausteseos.

Kaulitse pipari taikina levyksi ja nosta pullalevyn päälle - itse laitoin 0,5kg takinasta leveän raidan keskelle taikinaa.

Kääri koko komeus tiiviiksi rullaksi ja leikkaa siitö kiekkoja tai halutettasi korvapuustimalleja.

Nosta pullat leivinpaperille kohoamaan n. 30 min - 
kuumenna uuni 200°c.

Voitele pullat munalla ja ripottele päälle raesokeria.



Nykyään kun koitan kotiin leipoa vähemmän- ja silti tekee mieli leipoa,
teen aina välillä herkkuja jotka mies saa viedä ilahduttamaan työkavereitaan,
ja ne ei siitö olleenkaan huonoa tykkää :D

 Valmiit pullat pakattuna valmiina lähtöön - mieheni työpaikalle kahvipöytään. 


Pullataikina

Tässä perus 0,5 litran pullataikina jolla loihdit
korvapuustit, voisilmäpullat,
pikkupullat, kreemitäytepullat, hillopullat, kakut ja kranssit.
Sekä on myös loistava piirakkapohjaksi.
Tästä on helppo lähteä loihtimaan uusia pullaherkkuja.
Perus pullataikina
5dl maitoa
2 kananmunaa
200g pehmeää voita
2pss kuivahiivaa tai 50g tuorehiivaa
2tl suolaa
2dl sokeria
1rkl vaniljasokeria
1-2rkl kardemummaa
n. 13dl vehnäjauhoja

Ota voi huoneenlämpöön pehmenään.
Sekoita pari desia jauhoja ja kuivat aineet keskenään yleiskoneen kulhossa.
Kuumenna maito n. 42°c,( jos käytät tuorehiivaa lämmitä maito 37°c).
Sekoita maito ensimmäinen osa kuivia-aineita joissa on hiiva yms. sekaan.
Lisää sekaan kananmuna ja sekoita.
Käytä yleiskoneessa taikinakoukkua ja pieniä tehoja 1-3.
Sekoita jauhoja lisää ja vaivaa taikinaa.
Lisää puolet pehmeästä voista ja vaivaa se taikinan sekaan.
Lisää hieman jauhoja ja loppu voi - jatka vaivaamista noin 10-15 minuuttia.
Lisää jauhoja kunnes taikina on kimmoisa ja sormella taikinaan tökätessä ei sormeen jää taikinaa.
Taikinan tulee kumminkin olla pehmeä :)
Täydellisen rakenteen oppii kun vain tekee ja tekee.
Anna taikinan kohota n.30-40min - kunnes on tuplaantunut.
Pyöritä taikinasta pullat ja anna kohota uudelleen n.30min.
Lämmitä uuni 180-200°c ja paista pullia n.13min.
Leivinuunissa paistan pullat 230-250°c - n. 13min.

Kakku tytöille

Kummityttöni vietti kaverinsa kanssa yhteisiä synttäreitä
ja sain kunnian kiireiden keskellä tehdä kakun juhliin.

Toiveena tytöillä oli päällä hajuvesipullot omilla nimillään,
kynsilakkapulloja ja muita tyttöjen juttuja.


Hajuvesipulloiksi päädyin tekemään kopiot Escadasta ja Versacesta,
ja näihin päädyin koittamaan ensimmäsitä kertaa vaahtokarkki-muromassaa - ja kyllä kannatti.
Koristeet ovat niin paljon kevyemmät kuin pelkästä massasta tehdessä.
Siitö postausta täällä.

Ja muita tyttöjen juttuja:
- luomivärejä
- huulipunia
- helmiä
- peili


Kakussa koristeet sokerimassaa ja kukka-ja muotoilumassaa.
Päälystys Satin icella ja alla sokerikreemi.


Välistä löytyy mangososetta ja mansikkamoussea -toiveiden mukaan.

Vaahtokarkki-muromassa

Tein kaksi isompaa koristetta syntärikakkuun kummitytölleni ja nihin päädyin kokeilemaan vaahtis-muromassaa. Ja se oli täydellistä - todella kevyttä jolloin isot koristeet ei tarvinnut oia tukia erikseen.

Tein koristeiden rungot maanantaina - muotoilin tiistaina ja päälystin massalla sekä maalasin ensimmäiset osat - keskviikkona maalasin lisää ja kokosin koristeet - torstaina viimeistelin ja perjantaina kakku lähti matkaan

Tarvitset:
120g riisimuroja
150g vaahtokarkkeja

Öljyä(itse käytin vuokaspraytä) kuumennuksen kestävä astia ja laita vaahtokarkit siihen.

Mikrota 15s kerrallaan ja sekoita välillä.
Kun vaahtarit on sulanut - sekoita sekaan riisimurot ja sekoita massaksi.

Se venyy joka suuntaan sitten - älä säikähdä.

Öljytyillä käsillä on helppo mutoilla massaa - käytin kumihanskoja jotka öljysin.

Itse puristelin nyrkissä massaa tiiviiksi muotoiluvaiheessa - jos et ole varma koristeen koosta niin älä puristele hirvesti vielä.
Ei niin tiivistä massaa on helpompi yhdistää pala palalata toisiinsa.

Koristeet on helppo mutoilla veitsellä ja silottaa kun se on ollut jääkaappissa asettumassa.

Anna koristeiden jähmettyä 1-2pv joko jääkaapissa tai huoneenlämmössä.

Päällystä sokerimassalla tai muotoilusuklaalla - itse en päälystänyt koristetta esim. kreemillä, pikeerillä tai suklaalla ennen massaa.

Sokerimassan alla voi käyttää liimana elintärvikeliimaa tai vaikka hieman vettä.
Huomasin myös että ilman "liimoja" massa tarttui hyvin muutenkin tahmeaan pintaa.

Maalilla epätasaisyys hävisi suurimmaksi osaksi :)

Koristeeksi tein kaksi isoa hajuvesipulloa - oikeissa mittasuhteissa, jopa hieman isompana
ja näihin massa riitti hyvin.


Escadaa ja Versace Yellow diamondia.

Kakusta löytyy oma postaus piakkoin.