Vierailijoita

Translate

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

SLY32

Taas on tovi vierähtänyt kun ehdin kierrokselle viimeksi mukaan.

Nyt kesän lähestyessä loppua ja syksyn kolkutellessa ovelle on siis aika työn ja koulun ohella myös hieman leipoa ja lähteä mukaan kierrokselle.

Tällä kierroksella teemat ovat tämän näköiset...

Elokuu - Kolmioleivät
Syyskuu - Metsäretken antimet
Lokakuu - Kurpitsa lautasella

Teemat kuulostaa varsin ihanilta ja niiden pohjalta voikin jo aloitella hieman pakettien ideointia.

Ihan mahtavaa kierrosta kaikille mukaan lähteneille ja Emolle tietenkin!!

KinkkuVoileipäkakku

Elämäni toisen voikkarin tein helmikuussa omille synttäreille.

Tässä siis kuva ja täyte tulee vielä syksyn aikana kun teen toisen kakun ja laitan kaiken ylös :)

Tää oli jo tosi hyvä kyllä.






Tuoretta leipää/ sämpylää aamulla (kylmäkohotus)

Tuore - lämmin leipä aamulla, voiko parempaa kuvitellakkaan?

Rauhallinen hetki perheen kesken takaa täydellisen päivän <3

Tee illalla taikina jääkaappiin kohoamaan,
voit myös muotoilla leivän tai sämpylät valmiiksi ja kohottaa yön yli.

Hiivaa normaali määrä tai maksimissaan puolet vähemmän ja kylmä neste tuorehiivalle ja 43°c kuivahiivalle ja valmistaikina heti jääkaappin.

Taikina
3dl vettä lämmintä
0,5pss kuivahiivaa (3,5g)
2tl suolaa
2 tl siirappia
1rkl öljyä
5-6dl jauhoja(väh. 3dl vehnäjauhoja)
2dl leseitä

Laita taikina yöksi jääkaappiin.
Leikkaa aamulla kohonneesta taikinasta sämpylät pellille,
älä vaivaa taikinaa enää turhaan tässä vaiheessa.

Tai voit myös leipoa sämpylät suoraan muotoonsa ja kohottaa jääkaapissa yös yli joko pellillä tai muulla jauhotetulla alustalla.

Nosta sämpylät huoneenlämpöön 30-60 minuutiksi ennen paistoa.

Kuumenna uuni 200-210°c ja paista sämpylöitä n.12 minuuttia - kunnes pinnassa on kaunis väri.

Herkullinen Appelsiinitummasuklaajuustokakku


Tällä juhlistettiin loman loppumista ♡
Voiko parempaa olla? No ei!

Pohja;
75g voita sulatettuna
200g keksimuruja

Sekoita voi keksinmuruihin ja kaada seos 24cm irtopohjavuokaan jonka pohjalle olet ensin pingottanut leivinpaperin.
Painele muruset tasaisesti ja tiiviisti pohjalle.

Tee täyte.

Täyte;
5dl Flora kuohua
400g appelsiinituorejuustoa
0,75dl sokeria
200g Fazerin appelsiini-crisptummaasuklaata + 2rkl maitoa
5 liivatelehteä
1dl maitoa
2rkl sitruunamehua

Tee näin;

Laita liivatteet kylmään veteen limittäin.

Laita suklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata varoen n.20s kerrallaan ja välillä sekoittaen.
Kun suklaa on sulanut lisää sekaan maito ja sekoita nopeasti tasaiseksi seokseksi.

Vaahdota Flora kuohu pehmeäksi vaahdoksi.
Lisää sekaan tuorejuusto ja sokeri -> sekoita tasaiseksi -> maista,
tarvittaessa voit lisätä sokeria maun mukaan.

Jaa massa kahtia ja tee kaksi seosta näin.
Sekoita toiseen

sitruunamehu ja kolme liivatetta

ja toiseen suklaaseos ja kaksi liivatetta.

Kaada seoksia vuorotellen kakkuvuokaan pohjan päälle ja lopuksi sekoita HIEMAN nuolijalla.
Hyydytä kakkua vähintään neljä tuntia jääkaapissa ennen nauttimista.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Taivaallinen mustikkapiirakka

Ihana piirakka itsekerätyistä mustikoista mökillä on parasta ♡

Tähän tein helpon ja nopean murotaikinan.

Pohja:
100g margariinia tai voita
1,5dl sokeria
2,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
1 kananmuna

Sekoita kuivataineet ja laita kulhoon rasvan kanssa. Nypi seos kunnolla sekaisin (tässä vaiheessa voit ottaa pikkasen seosta piirakan päälle jos tahdot) ja lisää kananmuna sekaa, sekoittaen taikina tasaiseksi.

Voit levittää taikinan heti vuokaan käyttäen jauhoja apuna tai antaa sen kovettua kylmässä ja kaulata piirakkavuoan kokoiseksi.

Esipaista pohja 200°c n.6-8 minuuttia ja ota pohja pois uunista.
Tee täyte tällä aikaa.

Täyte;
1prk rahka- jugurttia
1 kananmuna
1tl vaniljasokeria
2rkl sokeria

+
n. 1litra mustikoita

Sekoita täytteen aineet tasaisesti keskenään.

Lisää pohjan päälle mustikat ja kaada täyteseos päälle -> jatka piirakan paistamista n.25-30 minuuttia.

Helppo nypitty murotaikina

Edit. 26.7. Jauhojen määrä lisätty ohjeeseen :)

100g margariinia tai voita
1,5dl sokeria
2,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
1 kananmuna

Sekoita kuivataineet ja laita kulhoon rasvan kanssa.
Nypi seos kunnolla sekaisin
(tässä vaiheessa voit ottaa pikkasen seosta piirakan päälle jos tahdot)
ja lisää kananmuna sekaa, sekoittaen taikina tasaiseksi.

Voit levittää taikinan heti vuokaan käyttäen jauhoja apuna tai
antaa sen kovettua kylmässä ja kaulata piirakkavuoan kokoiseksi.

Esipaista pohja 200°c minuuttia ja ota pohja pois uunista.
Lisää päälle haluamasi täyte ja paista piirakkaa n.25-30 minuuttia.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Maailman helpoin jäätelö

Samalla ohjeella löytyy glukoosisiirapin kanssa myöa blogistani ohje.
Tämän totesin toimivan aivan yhtähyvin mökillä ollessa kun ei ollut glukoosisiirappia kaapissa.

8dl vispikermaa
1prk kondensoitua maitoa
Ripaus suolaa noin 1mm.

Laita aineet yleiskoneen kulhoon
Vaahdota hyväksi vaahdoksi.

Lisää makua antamaan karkkeja, keksiä tms.

Laita pakastusrasiaan tai jäätelörasiaan ja  pakastimeen vähintään 4 tunniksi.