Vierailijoita

Translate

tiistai 13. toukokuuta 2014

Battenbergin kakku - kirsikkalla ja vadelmalla

Tein äidille ja anopille hetken mielijohteesta aamulla kakut.
Toisen vadelmamarmeladilla ja toisen kirsikkahillolla.


Taikina:
200g sulatettua voita
4 kananmunaa
3,5 dl sokeria
5,5 dl vehnäjauhoja
100g mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1,5rkl sitruunamehua
sitruunankuorta

Väliin ja päälle:
1prk kirsikkahilloa
1pkt valkoista sokerimassaa
Macaronseja
Sulatettua suklaata - liimaksi

Sekoita kaikki taikinana aineet tasaiseksi massaksi.
Älä vatkaa tai sekoita liikaa, ettei tule sitkoa.

Jaa taikina kahteen kulhoon,
ja värjää toinen
 taikina punaiseksi.

Paista taikinat suorakaiteen muotoisessa vuoassa.

Paista 200°c 30-35min.
Kokeile tikulla kypsyyttä.

Anna kakkujen jäähtyä jonka jälkeen tasoita reunat ja
leikkaa kakut puoliksi pituus suunnassa.
Nyt sinulla pitäisi olla neljä pitkää neliömuotoista kakkutankoa?

Kaulitse sokerimassa suorakaiteenmuotoiseksi levyksi,
kapeampi sivu kakkutangon levyiseksi ja pidempi arviolta niin että se ylettää kakun ympäri.

Levitä hilloa valkoisen kakkutangon yhdelle sivulle ja laita se sokerimassan päälle niin että hillo on massaa vasten. Levitä kakun oikan puoleiselle sivulle hilloa.
Ota seuraava tanko - punainen, ja levitä sen yhdelle sivulle hilloa ja laita se valkoisen kakkupalan kylkeen hillo puoli alaspäin.
Levitä molempien päälle hilloa.

Massa tulee siis koko kakun ympärille.
Ota seuraava kakkutanko - punainen ja aseta se valkoisen päälle ja levitä oikean puoleiseen kylkeen hilloa. Laita valkoinen tanko kylkeen kiinni. Levitä hilloa kakun päälle ja sivuille.

Käännä sokerimassa levyn toinen puole kakun päälle ja leikkaa ylimääräinen pois, niin että levy on n. puoleen väliin kakkua ja käännä toinen puoli päälle ja tassoita sekin.
Painele massa tiiviisti kakun ympärille ja tasoita sivut veitsellä.

Käännä kakku tarjoiluastialle saumapuoli alaspäin.
Koristele :)


1 kommentti:

  1. Samanlainen teko tyyli kuin minun tekemässä sateenkaarikakussa :) http://makiaaminnalta.blogspot.fi/2012/06/sateen-torjuntaa.html
    Nämä kyllä ovat hauskoja kakkuja!

    VastaaPoista